keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tattoo Dreams

Minun on aivan pakko avata oma sanainen arkkuni ja kantaa korteni tähän kekoon kirjoituksen muodossa. Haluan puhua hetken tatuoinneista/tatuointikuumesta.

Minulla on nimittäin jo hyvän aikaa ollut todella kova tahto päästä ottamaan elämäni ensimmäinen tatuointi ja tämä halu kasvaa ja kasvaa erittäin pelottavaa vauhtia päivä päivältä. Voisin puhua pian pakkomielteestä. Kulutan suurimman osan päivästäni kotona ollessani siihen, että kuuntelen musiikkia ja pläräilen erilaisia tatuointisivustoja. Mielessäni on tällä hetkellä varmaan lähelle 10 ideaa,jotka kamppailevat siitä kuka vie pisimmän korren ja nousee listalleni ensimmäiseksi ja pääsisi näin ollen olemaan minun ENSIMMÄINEN tatuointini ikinä. Olen todella kriittinen millaisen tatuoinnin haluaisin ja millaisen en. Haluan, että voin katsoa sitä vielä vanhana kärppyisenä mummona hymy huulilla ja muistella kuinka tämän sain, miten elämäntilanteeni näkyi siinä ja paljonko se sattuikaan.

Minulla on päässäni mielikuva tilanteesta kuinka otan tatuoinnin ja tässä mielikuvassa se ei satu laisinkaan, mutta se taitaa olla vain haavekuvaa? Olen nimittäin kuullut ystäviltäni, kuinka tatuoinnin ottaminen sattuu ihan perkuleesti ja tämä minua jännittää aivan tajuttomasti,sillä olen erittäin kipuherkkä, pelkään neuloja ,verta ja kaikkea mahdollista. Toivoton tehtäväkö siis koko tatuointi? Olen päättänyt kuitenkin ottaa tatuoinnin, koska jos sen tatuoija tekee hyvin niin siitä voi olla ylpeä pitkän aikaa ja se on aina mukana. Ja se voisi olla minulle myös yksi aste pelkojeni kohtaamisessa.

Varmaan suurin ongelma kuitenkin tässä hankkeessani on raha! sitä ei ole tuhlattavaksi, sillä elää juuri kuukauden, joten mitään säästöjä minulla ei ole mahdollisuutta alkaa pitämään varsinkaan ilman työpaikkaa. Tosin tuohon työpaikka-asiaan saattaa olla muutos tulossa aivan lähiaikoina, mutta siitä enemmän jos paikka järjestyy ja kun se tulee ajankohtaiseksi. Jotenkin vain toivon,että se lottovoitto löytäisi luokseni sillä aina kun olen lotonnut niin tulee fiilis,että nyt on mahdollisuus voittoon, mutta ikinä ei ole tullut kunnon voittoa. Joten en jaksa uskoa tuohonkaan enää kovin paljon näin 22- vuoden jälkeen. Mutta toivossa on hyvä elää, näinhän sanotaan usein?

Myös yksi kysymysmerkki asiassa on se, että missä paikassa tatuoinnin sitten ottaisi, koska paikkoja on vaikka millä mitalla ja jotenki on sellainen pelko,että onnistun kuitenki valitsemaan juuri sen huonon! Minullahan ei ole,ei yhtään mitään kokemuksia tatuoinneista, olen siis aivan untuvikko ja helposti narrattavissa. Haluaisin löytää niin hyvän paikan,että tulisin sinne aina vain uudestaan ja uudestaan ottamaan uusia tatuointeja, että löytäisin niin sanotun vakiotatuointipaikkani ja voisin mennä ottamaan aina hyvillä mielin ilman pelkoja uusia tatuointeja,ettei tarvitsisi kantaa huolta,että minkähänlainen sieltä sitten sillä kertaa tulisi. Kai tämä paikka asia ratkeaa kun on sen aika? ja kai sitä menee ystävien kertomusten mukaan,sekä oman fiiliksen,että mikä paikka näyttäisi kokonaisuudessaan hyvältä ja mistä tulisi semmoinen hyvä/varma olo.
 
 Oli pakko purkaa ajatuksiani pikkaisen, koska tuntuu, että halkean tässä tatuointikuumeessa aivan pian. Eli kohta on pakko tapahtua ja isoja! Minulla on nykyään erittäin paljon ystäviä,sekä kavereita keillä on tatuointeja, ja voin kertoa, että minun tatuointikuumeeni ei ainakaan laske siitä kun näkee heidän upeita tatuointejansa usein ja kuinka he puhuvat mitä aikoivat ottaa seuraavaksi ja milloin. Haluaisin olla yksi teistä kaikista ketkä omistaa edes yhdenkin tatuoinnin. Haluaisin olla ylpeä omastani. Saisinkohan minäkin jo pian sen ensimmäisen tatuointini?

-Lala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti